Uutiset

19.3.2018

Pihakoivun siivouspäivä

Siivouspäivän perinne juontaa juurensa lastensuojeluyksikkö Pihakoivun alkumetreille saakka. Siivouspäivä tehtiin osaksi viikkorytmiä ja Pihakoivun arkeen pohjautuvaa työskentelytapaa.

Siivouspäivän idea perustuu paitsi käytännöllisyyteen säännöllisen siivoamisen suhteen, mutta myös yhteisöllisyyteen. Esimerkiksi Pihakoivu 2:n siivouspäivä on lähes poikkeuksetta torstai, jolloin on samalla lasten Pihakoivu-päivä. Tällöin koko talon väki pitää yhdessä huolta talon ja lasten huoneiden siisteydestä, pidetään yhteisöpalaveri ja vietetään muutenkin aikaa vain talon oman väen kesken. Siivouspäivän pääperiaatteena on kuitenkin yhdessä tekeminen ja arjen asioiden opettelu.

Pihakoivun aikuiset ovat aina puoltaneet säännöllistä siivoussysteemiä. Lapsille siivouspäivä ei välttämättä ole se viikon kohokohta, mutta päivään sisällytetyllä oheistoiminnalla tylsä siivouspäivä voidaan muuttaa mielekkääksi yhdessäoloksi. Siivouspäivää on muokattu kunkin yksikön ja talon lasten tarpeiden mukaisesti. Pienempien lasten kanssa siivoja on jaettu kahdelle päivälle ja päivää on voitu muuttaa yksikön menojen mukaan.

Puhuttaessa päivän hyödyistä, jää itse siivojen tekeminen tai yleisestä puhtaudesta huolehtiminen toisarvoiseksi asiaksi, sillä positiivisia asioita on paljon. Siivouspäivä/Pihakoivu-päivä antaa mahdollisuuksia viettää nuoren kanssa aikaa arkisten asioiden äärellä. Kun kellään ei ole muita menoja tuona päivänä, niin porukan saa helposti koottua yhteisen tekemisen äärelle. Vaatekaappia nuoren kanssa siivotessa on saatu aikaan monet hyvät keskustelut, tekemisen ohella. Myös moppia heilutellessa nähtyjen erilaisten tanssiliikkeiden kirjo on laaja.

Siivouspäivien iltoina keskitilan pöydän äärestä löytää usein lapsia ja aikuisia pelaamasta perinteisiä lauta- ja korttipelejä. Yhteisöpalavereissa jutellaan yksikön yhteisiä asioita ja käydään läpi seuraavan viikon ohjelmaa. Lapset odottavat Pihakoivu 2:ssa käytäntönä olevan ”Viikon Nuori”- kannustimen julkistamista ja pienimuotoinen herkuttelukin kuuluu usein ohjelmaan hyvin sujuvan arjen keskellä.

Siivouspäivän kasvatuksellinen merkitys on suuri. Opetamme nuoria huolehtimaan yhteisestä ja omasta ympäristöstään asianmukaisella tavalla. Ja kuinka hienoa on nähdä lapsen tyytyväinen ilme, kun hän menee illalla nukkumaan siistiin huoneeseensa hyväntuoksuisiin puhtaisiin lakanoihin.

Siivouspäivän toteuttamiseen tarvitaan erityisesti oikeanlaista asennetta. ”Jos me aikuiset huokailemme siivoamisen ärsyttävyyttä tai ainoastaan huutelemme nuorille käskyjä etäämmältä, niin huono tunnelma on taattu”, kertoo yksikönjohtaja Maija Pellikka. ”Nuoren kanssa voidaan sen sijaan yhdessä todeta, ettei pölyjen pyyhkiminen ole suorastaan mitään lempipuuhaa kummallekaan, mutta homma on silti hoidettava ja me selviämme tästä yhdessä helposti”, hän jatkaa. Sitten pistetään Antti Tuiskut soimaan ja hihat heilumaan.

Nuoret nauttivat aikuisten heittäytymisestä ja läsnäolosta, eikä kukaan pysty olemaan pokkanaamalla, kun esimerkiksi Pellikka vetää imurin kanssa ”Peto on irti” -tanssiesityksen. Siivotkin tulevat tehdyksi kuin itsestään ja hyvä tuuli tarttuu. Toki joskus kaikilla on ihan toisenlainen mieli ja silloin voidaan sopia, että siivouspäivä hoidetaankin hillityn hallitusti ja palkaksi maataan loppuilta sohvalla elokuvaa katsellen. Onnistunut siivouspäivä ei siis vaadi ihmeitä. Ainoastaan läsnä olevan ja kannustavan aikuisen.


Palaa otsikoihin