Sami, Lähiesimies

Sami_lahiesimies 800x800Parasta työssäni on sen vaihtelevuus ja tietynlainen vapaus tehdä asiat omalla tavallani.” Vapauden lisäksi Sami pitää työstään siksi, että se sisältää paljon haasteita. Asiakastilanteet elävät jatkuvasti ja henkilöstöä on aika paljon, joten myös muutoksia tulee eteen päivittäin. ”Muutoksiin reagoiminen on välillä kovaa työtä. Meillä on kuitenkin Lohjalla hyvä porukka, jonka kanssa on hauska tehdä töitä.

Sami on valmistunut sosionomiksi. Hänen tiiminsä vastuulla on erityisesti alueen aikuispalvelut, lapsiperheiden kotipalvelu ja tukiasuminen. Myös lastensuojelutyö kuuluu oleellisesti tiimin työhön.  ”Omien asiakkaiden kohtaaminen tuo esimiestyöhön vaihtelua ja erilaista haastetta. Pystyn järjestelemään omaa kalenteriani hyvin joustavasti asiakastyöhön esimiestyön ehdoilla ja se sopii minulle. Voin tehdä töitä välillä hyvinkin kummallisiin aikoihin.” 

Sami oli aikaisemmin töissä kuntapuolella. Nykyisen Hyvinvointipalvelut Arjessan palveluksessa Sami on ollut vuodesta 2013 lähtien. Silloisen Oma Sydämen lähiesimies oli Samin vanha työkaveri ja Samia oli jo aikaisemminkin houkuteltu tukihenkilötyöhön tuntityöntekijäksi. Töiden loppuessa kunta-alalla keväällä 2013 Sami siirtyikin Oma Sydämelle töihin tukihenkilöksi ja perhetyöntekijäksi. Kun tiimin ja aikuisasiakkaiden määrä kasvoi, siirtyi Sami myöhemmin luontevasti tiimin lähiesimiehen tehtäviin.

Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen siihen, missä olen ja mitä teen. Koen että Arjessa voi kokonsa puolesta tarjota minulle mahdollisuuksia ja haasteita myös tulevaisuudessa.” Samin mielestä on tärkeää, että omaa työtä ja sen sisältöä on mahdollisuus kehittää. ”Nyt vain nautin tästä työstä ja yritän kehittyä siinä, mitä teen.